Todistusvalinnan pisteytyksen kehitysvaiheet 2017-2018

Pisteytystyökalusta todistusvalinnan pisteytykseen

Opiskelijavalintojen uudistamishanke on kehittänyt todistusvalinnan toteuttamista varten ylioppilastutkinnon pisteytystyökalun UNIFI ry:n koulutusvararehtoreiden ja yliopistojen kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehtiin ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamishankkeen kanssa.

Ensimmäinen luonnos työkalusta julkaistiin marraskuussa 2017. Pisteytystyökalussa eri aineiden pisteet määräytyvät kunkin aineen lukion opetussuunnitelman kurssimäärän perusteella (pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit).

Alkuvuodesta 2018 pisteytystyökalua muokattiin yliopistojen lausuntojen ja sidosryhmäpalautteen perusteella. Muokatun pisteytystyökalun käytöstä sovittiin UNIFI ry:n koulutusvararehtoreiden kokouksessa 14.2.2018. Keväällä 2018 koulutusalat valmistelivat pisteytystyökalun avulla, alakohtaisessa yhteistyössä todistusvalinnan pisteytyksen. Todistusvalinnan kriteerit julkaistiin Opintopolussa kesäkuussa 2018. Suomalaisen ylioppilastutkinnon lisäksi todistusvalinnassa pisteytetään myös EB-, IB- ja RP-/DIA-tutkinnot.

Lisää todistusvalinnan pisteytyksestä

Tiedote 14.2. UNIFI ry:n koulutusvararehtorit sopivat pisteytystyökalun käytöstä
Tiedote 6.6. Yliopistot ovat päättäneet todistusvalinnan kriteereistä
Pisteytystyökalu